19.02 Aino Talent: Lotta

Ihana Iitu <3

Katsottiin listasta, että minulle oli toiselle tunnille laitettu Iitu. Laitettiin se äidin kanssa valmiiksi. Iitu ei oikein tykännyt kun satuvavyötä kiristettiin, mutta muuten oli ihan ok hoitaa. Iitun suitsitelineessä oli apuohjat, mutta opettaja oli sijainen eikä tuntenut vielä hevosia, joten ei osannut sanoa pitäisikö ne laittaa, joten ei laitettu.

Ehkä hiihtolomaviikon takia meitä oli vain neljä tunnilla, eli tilaa oli mukavasti. Me mentiin pikkumaneesissa. Opettajana oli Minkki, joka oli ihan super! Hän ohjasi selkeästi, antoi esimerkkejä ja neuvoi tarvittaessa kädestä pitäen.

Alkukäynneissä mietittiin istuntaa niin, että takapuolen alla on pikkuruiset jalat, joita hevosen liike liikuttaa. Lantio liikkuu hevosen liikkeen tahdissa kiertyen vuorotellen vasemmalle ja oikalle. Ravissa liike on ihan sama, mutta nopeampi. Kun jalkoja oli roikotettu rennosti pitkänä ilman jalustimia, tuntuivat jalustimet tosi lyhyeltä. Nilkka pitää kuitenkin muistaa pitää rentoa, sillä jos nilkka jännittyy, niin koko jalka jännittyy.

Minkki kertoi, että käsivarren tärkein kohta on olkapää: sen on oltava niin rento ja irtonainen, että hevosen liike pääsee sitä ohjan välityksellä liikuttamaan. Silloin lyhytkään ohja ei jää kiristämään hevosta suusta.

Kolme tärkeää muistettavaa kohtaa olivat, että jalka pitää pitää rentona, lantio liikkuu hevosen liikkeen mukana ja olkapää saa liikkua hevosen liikkeen mukana. Mukaudutaan hevosen liikkeeseen, niin ratsastus on rentoa. Mitä vähemmän hevosta joutuu patistamaan nopeampaan tahtiin ja pysyy vaan itse rentona ja istuu liikkeen mukana, sitä paremmin hevonen liikkuu.

Alkukäynneissä treenattiin myös pysähtymistä – ja Iitun tapauksessa myös paikallaan seisomista, koska hän ei oikein olisi malttanut odottaa. Minkki neuvoi, että helpoin tapa pysäyttää hevonen on pystäyttää oma liike, eli istunta ja käsi. Paikalla seistettä hevosen pitää tosiaan malttaa seistä paikallaan ja lähteä liikkeelle vasta, kun ratsastaja käskee.

Ravissa harjoiteltiin kulmien ratsastamista niin, että ratsastaja päättää ja kertoo hevoselle koska suoralta käännytään kulmaan. Muuten hevonen alkaa helposti oikoa kulmia.

Pääty-ympyröillä mentiin laukkaa. Laukassa minun pitää muistaa pitää “painava pyrstö” ja liike laukan mukana, niin laukan saa pyörimään hyvin. Laukat menikin sikahyvin sitten kun otin raipan katsomosta, ei sitä tarvinnut Iitulla käyttää, vaan riitti että se oli mukana.

Tunti oli tosi kiva ja se oli Iitun illan ainoa tunti, joten laitettiin se myös pois. Iitu on klipattu joten se käyttää tallilointa, ja sen alle tuli hassu puolijumppapuku. Odotan jo kovasti seuraavaa tuntia!

Lotta
IG: @lotta_ratsastaa