11-17.02 Aino Talent: Titta

Kuva: Heidi Lammi

Tähän viikkoon mahtuikin vähän enemmän ratsastamista. Menin tiistaina ja perjantaina koulua Unskilla ja hyppäsin Santulla tunneilla keskiviikkona ja torstaina sekä vielä kisat sunnuntaina.

Tiistain tunnilla tehtiin avo- ja sulkutaivutuksia. Alkutunnista Unski oli melko vahva, mutta parani tunnin aikana tosi paljon ja oli lopputunnista varmaan parempi kuin koskaan aikaisemmin. Se kantoi itsensä ja teki kaiken, mitä siltä keksi pyytää. Itselleni vaikein asia tunnilla oli hahmottaa, missä asennossa hevosen pitäisi olla sulkutaivutuksessa diagonaalilinjalla. Kun sain tästä hajua ja lisäksi muistin ratsastaa enemmän sisäpohkeella eteen eikä pelkästään ulkopohkeella taivutusta, sulkutaivutuskin onnistui oikein mainiosti. Perjantaina keskityttiin enemmän laukkatyöskentelyyn ja vastalaukkoihin. Tosi usein vastalaukkaa ratsastaessa jään vain matkustamaan ja jos hevonen tuntuu siltä, että se keskeyttäisi vastalaukan, korjaan sen hätäisesti eteen. Keskityttiin erityisesti siihen, että saan vastalaukassakin ratsastettua joka askeleen ja nimenomaan rauhassa. Lisäksi loppuun tehtiin vähän raviväistöjä ja keskiraveja, joissa Unski oli hyvä. Lopetettiin keskiravit onnistumiseen, kun sain itse ajateltua liikkeen ennemmin ylös kuin eteenpäin ja Unski venytti askelta kantaen silti itsensä, eikä se sukeltanut käsille, kuten se usein tekee.

Santun kanssa tosiaan hypättiin treeneissä keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona olin Piia Pantsun tunnilla. Keskityttiin alusta asti siihen, että hevoset liikkuvat reilusti eteenpäin. Santun kanssa se on asia, jossa minulla on aina haasteita, koska Santtu jää todella helposti vähän pohkeen taakse ja esteradalla se johtaa siihen, ettei paikkoja oikein löydy hyppyihin. Reippaan alkuverkan jälkeen minulla olikin alla energinen ja eteenpäin liikkuva hevonen. Jopa niin paljon, että meinasi alkaa hirvittää ensimmäisten hyppyjen jälkeen ja olisin halunnut pidätellä Santtua enemmän. Piia ei kuitenkaan antanut siihen mahdollisuutta ja en päässyt pidättelemään kaikkea laukkaa pois. Tehtävätkin kannustivat laukkaamaan reilusti, kun välit olivat ennemmin vähän pitkiä kuin lyhyitä. Oli melkein outoa, että jokaisessa välissä ei tarvinnut eikä edes voinut hirveästi pidetellä vaan jopa päinvastoin. Santtu alkoi myös hypätä tosi pyöreitä ja voimakkaita hyppyjä, joissa minulla oli haasteita pysyä siististi mukana. Lopuksi tultiin rataa, joka oli vähän isompi kuin viikonlopun 90cm kisarata. Tässä kohtaa Santtu oli jo niin menossa, että minusta tuntui, ettei mikään pidäte enää mennyt läpi ja muutaman kerran en vain uskaltanut kääntää seuraavaan tehtävään, vaikka Santtu niistä varmasti olisikin selviytynyt loistavasti ja itse asiassa videolta jälkeenpäin katsottuna hevonen ei edes mennyt mitenkään erityisen kovaa. Olikin ihan hyvä päästä tunnilla ratsastamaan pyrkivää ja vähän vahvempaa Santtua, koska kisoissa se yleensä on myös sellainen. Päästiin sitten rata läpi muutamassa pätkässä, kun olin jonkun ympyrän kautta saanut itseni kasattua takaisin. Jostain syystä minulla oli olo, ettei touhu ollut mitenkään hallinnassa, en ollut hypyissä mitenkään järkevästi ja keikuin vain mukana, kun Santtu hoiti. Videolta katsottuna tilanne ei näytä yhtään siltä, joten ei auta kuin vain treenata lisää, että saa oman pään tilanteen tasalle. Lopuksi tultiin vielä radan toinen vaihe uudestaan, koska Piia halusi, että käännän tiukemmat tiet. Se sujuikin tosi hyvin viimeiselle esteelle asti, jossa Santtu hyppäsi ihan todella hienon ja pyöreän hypyn. Minulla meni tasapaino ja hevosen kääntyessä esteen jälkeen jatkoin itse suoraan. Harmitti ja nauratti samaan aikaan, mutta ei muuta kuin takaisin selkään ja tulin sitten vielä yhden esteen, joka onnistui ja pääsin myös kääntämään Piian haluaman tien. Tunnista jäi taas paljon mietittävää ja muistettavaa. Riittävästi laukkaa ja sitten vain pää kylmänä ja ratsastaa niitä eteen tulevia tehtäviä.

Näillä eväillä jatkettiin torstain treenissä. En laittanut ihan niin paljoa kierroksia Santtuun, pysyin siis enemmän omalla mukavuusalueellani. Pikkuhiljaa alan kuitenkin tuntea Santun laukassa sen eron, kun se oikeasti laukkaa pohkeen edessä ja sen, jos se ei ole. Keskiviikkona ei ollut ongelmaa siitä, että Santtu olisi jäänyt kaarteessa pohkeen taakse, torstaina sitä taas oli, joten on siinä ihan pointti, miksi pitää laukata riittävästi. Torstainakin tunnin tavoite oli päästä hyppäämään rataa, joten alkuverkka oli lyhyt ja tehokas. Santtu olikin hyvin kuulolla siinä vaiheessa, kun alettiin hypätä rataa. Esteet oli jälleen vähän sunnuntain luokkaa isompia, mikä kyllä sekä vähän jännitti että oli helpottavaa. Jännitti, että hyppääminen tuntuisi yhtä epävakaalta kuin edellisenä päivänä, mutta toisaalta oli helpottavaa, että sunnuntaina ei tarvinnut hypätä seuraavan kerran vähän isompaa. Nyt kuitenkin homma tuntui olevan koko ajan hanskassa eivätkä hanskatkaan olleet hukassa. Santtu oli hyvin avuilla, näin paikat, sain pidettyä laukan kaarteissakin yllä ja minulla oli läpi hypyn vakaa olo. Näin tosin taas viimeiselle esteelle asti, jossa jostain kumman syystä hypyssä olin painon kanssa oikealla, vaikka esteen jälkeen mentiin vasemmalle. Santtu kääntyi nopeasti vasemmalle ja ehdin jo ajatella, etten voisi pudota täysin samalla tavalla uudestaan, ennen kuin onnistuin kiipeämään takaisin kyytiin. Tultiin sitten pari kertaa uudestaan sama linja ja minun tehtävänäni oli pitää paino sisäjalustimella ja nostaa sisäkättä ylös kaarteessa. Automaattisesti nostan ulkokättä, jos hevonen painuu kaarteessa matalaksi tai tuntuu siltä, että sitä pitää erityisesti hillitä. Sisäkättä nostamalla on kuitenkin helpompi päästä sisäpohkeen kanssa ratsastamaan hevosta kaarteeseen ulos. Selvitettiin loput kerrat kunnialla ja jopa niin, että ne olivat taas minun ratsastamiani askelia. Tunnin jälkeen oli hyvät fiilikset lähteä sunnuntain kisoihin.

Kuva: Heidi Lammi

Sunnuntaina hypättiin siis kauden toiset kisat. Ensimmäisissä teema oli vähän se, että Santtu menee ja Titta ohjaa. Päästiin me niinkin nollilla maaliin, mutta tavoitteeni oli tällä radalla olla vähän enemmän kontrollissa radan kulusta. Luokka oli 90cm ja arvelin etukäteen, että isompi luokka voisi jopa olla helpompi, kun se pakottaisi hevosen jo vähän keskittymään. Santtu hyppäsi toisella ratsastajalla ensin, tuloksena tuplanolla. Radan perusteella hevonen vaikutti rauhalliselta, joskin se oli myös hyvin epätasaisen oloinen. Omassa verkassa keskityin jälleen saamaan ratsuni jalan eteen rehellisesti, niska ylhäällä ja paino takajaloilla. Verkassa tulikin hyviä hyppyjä ja lähdin radalle hyvillä mielin. Ensimmäinen vaihe meni melko sujuvasti, muutaman kerran paikka oli vähän lähellä, mutta ei mitenkään liikaa. Toisessa vaiheessa hukkasin itse rytmin, Santtu tuli niin paljon takaisin, että jäi jo kaarteessa pohkeen taakse ja näiden yhteistuloksena mikään paikka ei oikein enää löytynyt. Toisessa vaiheessa lähes kaikki hypyt lähtivätkin ihan juuresta. Onneksi Santtu on niin kiltti. En sitten edes itse kääntänyt kaikkia suunnittelemiani teitä, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. Päästiin kuitenkin tuplanollalla maaliin ja oltiin luokassa neljänsiä, heti Santun ja sen toisen ratsastajan jälkeen. Olin erittäin tyytyväinen hevoseen, tulokseen ja jopa omaan ratsastukseeni ensimmäisessä vaiheessa. Toisessa vaiheessa oli sitten paljon parannettavaa ratsastuksessa. Ottaen huomioon, että kyseessä oli kuitenkin vasta toinen yhteinen starttimme ja hyppykertojakaan ei loppupeleissä ole kuin juuri ja juuri sormilla laskettava määrä takana vuoden sisään, kokonaisuus on vahvasti positiivinen. Tästä voi taas hyvillä mielin jatkaa treenejä.